Easy like sunday morning

Extempore sunnuntaipäivän brunssit. Siitä on hyvät viikonloput tehty. Saatiin lauantaina purjeveneemme viimein pakettiin pressun alle ja talviunille ja ajattelin että tätä koko viikon yömyöhään kestänyttä projektia täytyy juhlistaa jotenkin ja mikäpä olisi parempi tapa kuin kutsua vakkarimiehistö brunssille ja nauttia veneen keittiön rääppiäisiä. Tai ainakin nauttia samaan henkeen herkkuja, kuin kesälläkin veneellä tehtiin, kaikki yhdessä.







Kahdeksan tuntia kestävän leppoisan brunssihetken aikana, ennätti suunnitella myös tulevia purjehduksia (ja että milloin pääsee taas veneelle brunssille) ja laskea päiviä kevääseen ja siihen milloin veneen saa taas purkaa talviteloilta ja laskea takaisin mereen. Vesille, minne veneet kuuluvatkin. Vapauteen, sinne aalloille keinumaan kohti uusia seikkailuja. Ensi kesänä tavoitteenamme on ainakin purjehtia Tallinnaan. Siihen tarvitaan suorittaa radiolupa, just in case. Lisäksi jatkotyöstettiin myös suunnitelmaa vuokrata purjevene Kroatista tulevana kesänä. Huom, puhun jo ihan suveneeristi muuten tulevasta kesästä, vaikka vastahan tässä on entinen taputeltu. Tuppaan aina skippaamaan tämän talvi-nimisen vuodenajan kalenteristani, * tirsk * Tosin, tälläinen sunnuntai kuten tänään, niin kyllähän näillä eväillä yksi talvi taas selätetään. Ja kesän aikana bravuuriksi muodustuneet avokado-halloumi wrapit tuovat aina kesän muistot makeasti mieleen, kuten tänäänkin!





Toivottavasti kaikilla oli leppoisa ja onnistunut sunnuntai.


Eng // Sunday brunch with friends

2 kommenttia

  1. Hih, meilläkin on tuo Kroatian purjehdus ollut listalla jo pari vuotta. Kertokaa jos kaipaatte reissukavereita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kroatin purjehdukset on kaiketi aika suosittuja. Katseltiin myös Kreikkaa sillä silmällä :) Vinkatkaa muuten jos teillä on jotain suosituksia vuokrafirmoista? Meillä on tällä hetkellä kuusi henkeä jo lähdössä, että riippuen jahdin koosta, niin kaikki on oikein tervetulleita <3

      Poista

Ihanaa, kommentti! Vastaan kommenttiisi mahdollisimman pian.