Kaikki paitsi purjehdus on turhaa...

...tähän on kyllä lisättävä myös matkailu. Kaikki muu onkin turhaa. Onneksi purjehduksessa yhdistyvät molemmat. Siinä missä toiset lähtevät maailmanympäripurjehdukselle, toiset opettelevat vasta ensimmäisiä askeleita tulla purjehtijaksi. Kuluneen talven aikana kävimme ensiksi saaristolaivurikurssin ja nyt viimeisimpinä rannikkolaivurinkurssin, jonka valtakunnallisia koetuloksia odotellaan vielä kuukauden ajan. Tunneilla on kuitenkin istuttu ja jotain yritetty oppiakin. Olikin siis itsestään selvää, kuinka tulevaa kesää ja jäiden sulamista on odotettu. Nyt halutaan hyödyntää oppimaamme ja todellakin nyt ymmärrän paremmin venekuumeilun ja siihen liittyvät asiat - sillä kuten sanottua, kaikki paitsi purjehdus on turhaa...


 


Palaan aikaisemmin kirjoittamaani ja siihen fiilikseen mitä on palata maailmanympärireissulta yhteen satamaan, kotiin. Onneksi kuitenkin purjeveneen pulleat purjeet jatkoivat meidän seikkailua uusiin satamiin viime kesänä saavuttuamme ja en malta odottaa minne tänä kesänä päädymmekään. Sillä totuus on, että se uusiin satamiin tutustumisen tunne, ei ole kadonnut minnekään. Oikeastaan sen tarve on vaan korostunut.



"The opportunity to travel will expose you to a whole world outside of what you previously knew. 
Travel allows you to graduate with a degree in life, spending your days at different destinations and nights transporting to the next spot."


Seuraan suurella mielenkiinnolla Meretniemen perhettä ja heidän Sail Foor Good-projektia. Tämä perhe on niin rohkea, että he lähtevät kaikkiaan kuudeksi vuodeksi seilaamaan maailman ympäri, purjeveneellä. Ihan mieletöntä! Voin vain omasta vajaan vuoden kokemuksesta arvuutella, kuinka tuollainen reissu tulee muuttamaan heitä ihmisinä. Siis sitä, kuinka asioista ajattelee. Tai tietysti voin vain puhua omasta puolestani, mutta niin tapahtui ainakin minulla. Ja ne ajatukset voi ymmärtää vain joku toinen, joka on kokenut saman. Elänyt saman.
 
Meretniemen erästä Kauppalehden haastattelua lainaten Navigointi on perusmatematiikkaa.” No joo, se siinä itselleni sen tuskan tuottikin. Mutta kun ajattelen heidän lapsia, jotka seilaavat veneellä kuusi vuotta, tämä lause ilahduttaa;  Kun lapset kysyvät, milloin ollaan perillä, annan merikartan käteen ja sanon: laske itse”, Tuomo Meretniemi hymyilee. - Ajatelkaa, he oppivat tuon kaiken nastan käytännön harjoitteilla. Mielestäni aika siistiä!

Itse saan tahkota vielä tovin käytäntöä että yllän lähellekään sitä tasoa, jolla seilattaisiin maailman ympäri. Jostain on kuitenkin aloitettava ja meillä tämän kesän veneilekausi alkoi eilen. Se oli aika jees.


Tässä vene on juuri laskettu Kaivarin rantaan ja siihen nostetaan mastoa pystyyn.



Opin tänä keväänä muun muassa maalaamaan veneen pohjan.




 

Ja mikäli mahdollisuus suotaisiin ja taidot ja opit olisi kohdillaan, toivoisin omaavani saman määrän rohkeutta kuin tämä perhe ja lähtisin.
Oppimisen kannalta on lohdullista ajatella, että jos veneen saa vesille jo toukokuun vaihteessa, niin pitkälle syyskuuhun mennessä on ennättänyt jo useamman uuden seikkailun tehdä ja oppia taas hieman enemmän harrastuksesta nimeltä purjehdus.

Tässäkin jutussa mainitusta maailmanympärimatkalta palaamisen fiiliksistä kirjoittelin aikaisemmin täällä.

Eng // It´s all about sailing...


2 kommenttia

  1. Olis kiva kokeilla joskus ihan purjehdusta, tai olla näin aluksi ihan vain kyydissä (itteäni hirvittää veneen kallistuminen.) Pienempänä joka kesä oltiin ukin moottoriveneellä liikkeellä, ja sen jälkeen välillä vuokrattu. Jos en tänäkesänä pääse, niin toivottavasti ensi kesänä, jos isä lähtee. Mä luulen että ite varmaan turhautuisin noista opiskeluista. Muutenkin oppimisvaikeuksia ja listalla on jo englannin opiskelua.

    Seuraan muuten yhtä blogia joka sinuakin (ehkä) voisi kiinnostaa. Bloggaaja taisi olla, olikohan viimevuonna purjehtinut amerikkaan ja takaisin, pienen kilpailun muodossa.

    http://www.saaressa.com/

    Itselläni on joitain veneilyyn liittyviä postauksia:

    http://sarasfablife.blogspot.fi/search/label/Veneily

    Tosin ovat sen verran vanhoja että näköjään kirjotusvirheitä on, ja kuvat eivät enään näy. Pitäisi ehkä yrittää jostain kaivaa ja lisätä ne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos superisti tuosta blogilinkistä! Kävinkin vähän aikaa sitten tutustumassa kys. blogiin ja nyt lähtee lukulistalle :) Kiitos myös omasta linkistä, mutta harmi tosiaan että kuvat eivät näkyneet...

      Nyt kun nämä säät ovat mitkä ovat, eli mahtavat ja aurinkoiset, niin ei meinaan malttaa pysyä millään sisällä vaan pitäisi päästä veneelle koko ajan. Veneenlaskuun liittyikin yllättävän monta hommaa ja niitä tehdessä on mennyt yllättävän kauan aikaa. Mutta nyt viikonloppuna päästään ihan kunnolla vesille. Toivottavasti sinäkin pääset kokeilemaan purjehdusta tänä kesänä :) Ja älä suotta pelkää niitä kallistumisia, ei se vene ihan hevillä kaadu ;)

      Poista

Ihanaa, kommentti! Vastaan kommenttiisi mahdollisimman pian.