Foo Fighters, Castaic Lake, Kalifornia, kuuma kesäpäivä & vapaus

Tänään onkin varmasti juuri sopiva päivä tämän postauksen julkaisemiselle. Tänään nimittäin bändi nimeltään Foo Fighters julkaisi sivuillaan ilmaiseksi LP-levyllisen biisejä sekä kirjeen bändin nokkamieheltä Dave Grohlilta. Hän puhuu kirjeessä karmeista Pariisin iskuista... Foo Fighters oli yksi bändeistä, jotka peruivat Euroopan keikkojaan tapahtuman jälkeen ja heidän olisikin pitänyt esiintyä Pariisissa tapahtumasta seuraavana maanantaina.

Mennäänpä aikaan huolettomaan ennen tuota. Kuukauden päähän, lokakuulle. Nimittäin minun syksyn Kalifornian (toiselle) reissulle oli yksi jos toinenkin erinomainen syy ja yksi niistä oli ehdottomasti lempparibändini Foo Fightersin keikka.
Olen fanittanut bändiä jo vuosia, eikä minusta ole lainkaan hullua reissata hyvän musiikin perässä vaikkapa nyt toiseen maahan. Musiikki ja hyvä keikka jos mikä, antaa niin paljon. Jos oikein rupean listaamaan missä kaikkialla olen tätä suosikkibändiäni nähnyt, niin onhan niitä paikkoja kertynyt vallan ihan bändäri-leimaan asti, mutta ei sellaisen bandari-leiman kuitenkaan. Listataanpas ne paikat vielä tännekin:
Olen onnekkaasti nähnyt bändin kolme kertaa Suomessa. Ensimmäistä kertaa ikinä Tavastia-klubilla täällä Helsingissä. Eli olen yksi niistä onnekkaista muutamasta sadasta ketkä voittivat aikoinaan liput Koffin tarjoamalle keikalle, jonne ei voinut ostaa lippuja, mistään. Tuolloin elettiin vuotta 2003 ja olin hiljattain alkanut fanittamaan bändiä isosti. Kiitos loisteliaan One by One -albumin julkaisun.
Tästä ikimuistoisesta keikasta kului vuosia kunnes tapasimme seuraavan kerran, Provinssirockissa Seinäjoella. Sittemmin olen nähnyt FF:n kerran vielä Helsingissä, Juhannuksena Kalasatamassa. Lisäksi olen rokkaillut bändin musiikin tahdissa ulkomailla, Saksan Hurricane-festareilla ja kerran Prahassa O2 Arenalla... Ja ai niin, vuosi sitten Life is Beautiful-festareilla Vegasissa! Ja tietysti sokerina kaiken päällä, tapasin koko bändin vuosi sitten Hollywoodin Sunset Stripillä heidän levyn julkaisun yhteydessä esitettävän Sonic Highways tv-sarjan julkaisutilaisuudessa. Kun tiesin että bändi rokkaa nyt heidän omassa kotikaupungissaan, ei voinut olla muuta vaihtoehtoa, kuin ostaa liput Castaic Lakella pidettävälle keikalle.





Tiesimme etukäteen tapahtumasta vain hyvin pieniä tiedonjyväsiä sieltä täältä. Tiesimme, että kyseessä on hyväntekeväisyystapahtuma, joka on suunnattu motoristeille (hah!). Ja että itse Jay Leno on toiminut vuosia tapahtuman kunniajäsenä ja että hänen johdollaan motoristit ajaisivat Los Angelesista itse tapahtumaan pitkänä letkana. Castaic Laken tapahtuma vaikutti siis enemmänkin isolta mysteeriltä, kuin isolta mega bändin esiintymispaikalta. Tietoa oli todella vaikea saada mistään, vaikka yritimme kaikkemme eri somekanavien kautta. Mihinkään ei vastattu ja puhelut menivät vastaajaan. Ei auttanut kuin pakata  automme hyvissä ajoin tuona aamuna ja suunnata noin tunnin ajomatkan päähän Los Angelesista pohjoiseen, kohti kaunista Castaic Lakea.

Perillä meitä odotti festarit! Pitkät autojonot parkkipaikoille ja sekamelska mistä mitäkin tietoa on saatavilla. No, ei auttanut kuin jonotella muiden autojen perässä ja koska ensisijainen parkkipaikka täyttyi jo alta aika yksikön, niin amerikkalaiseen sukkelaan tapaan meille keksittiin uusi parkkipaikka korkean vuoren huipulta. Sieltä tasanteelta olikin huikeat näkymät. Ja tietysti meille oli järjestetty vuoren huipulta shuttle-bussit alas tapahtumapaikalle. Olishan se ollut hurjaa, jos oltaisiin jouduttu kävelemään kukkulalta alas ihan omin voimin. Sen päivän yllätyksellisen kuuman auringon alla, kiitin kyllä amerikkalaista palveluhenkisyyttä. Kävely olisi itseasiassa ollut todella uuvuttavaa tuossa helteessä.




Voi sitä ilon päivää, kun pääsi taas kirmaamaan festarilaitumelle! Päivän kohokohta oli tietysti illan toinen esiintyjä, eli pääesiintyjä Foo Fighters. Ennen sitä tapahtumassa soitti Social Distortion. Sen keikan aikana ennätimmekin hetken päähänpistosta rustailla pitkässä margarita-jonossa todella näyttävät keikkakyltit, suoraan kertakäyttölautasille, mustalla kajalilla. Toimivaa, eikö! No ainakin niin toimivaa, että kesken yhden välispiikin Dave halusi sanoa meille kylttejämme osoittaen, että "hetkinen, on yksi asia joka on pitänyt sanoa - so you guys are from Finland?". Yeeeeesh! Mission completed! Ja Suomi jälleen maailmankartalle! Keikan puolen välin jälkeen päästiin vielä nokkelasti motoristihenkisten ihmisten väenpaljoudessa liikkumaan lähemmäksi lavaa, joten entistä täydellisempi keikka elämys oli taattu!



  

Keikka rullasi muutoin eteenpäin hyvin rennoissa tunnelmissa. Tilaisuus tuntui enemmän tuttujen kyläjuhlilta, kuin varsinaisesti miltään stadion keikalta. Ja sitä se olikin. Kaverit jammaili lavalla ja soittivat covereita useammaltakin bändiltä. Rumpali Taylorin jälkikasvu hengaili useamman kerran lavalla ja myös Daven perhe tyttärineen oli lavan vieressä katsomassa keikkaa. Foo Fightersin keikalla olleet tietävätkin, kuinka hauskoja Daven välispiikit ovat ja kuinka kirosanoa ei säästellä. Mutta nyt hups, tyttärien ollessa paikalla, lipsahti Davelta useampi kirosana ja kuulemma rahaa tyttärien säästöpossuun. Eli keikka oli vähän erilainen ja maanläheisempi. Toisaalta, kun katsoi selkänsä taakse välistä, niin olihan siellä paikalla varmaan toistakymmentätuhatta ihmistä. Lisäksi kesäkuussa Ruotsissa poikki menneen Daven jalan rekvisiitaksi oli erityisesti tähän tapahtumaan tehty tuollainen prätkämallinen tuoli. Elin kyllä jo siinä uskossa, että jalka ei voi enää olla paketissa, mutta niin se vaan oli, ainakin lavalla. Nimittäin Instagram-kuvat tilaisuuden backstagelta kertoivat toista. Kipsiä ei enää ollut Daven jalassa.

Olimme about viimeisiä, jotka poistuivat alueelta. Odottelimme rauhassa jonojen lyhentymistä shuttle-bussiin. Tämä oli järjestyksessään 32. Love Ride, meidän ensimmäinen ja historian viimeinen. Fiilistelimme Castaic Laken huikeilla maisemilla ja mailleen epätodellisen näköisesti painuvasta auringosta ja juuri kokemastamme musiikista. Tuona kesäiltana (elettiin siis lokakuuta), meillä ei ollut kiire mihinkään. Maailma oli juuri nyt ja tässä.




"... And I wonder If everything could ever feel this real forever If anything could ever be this good again..." - Everlong, Foo Fighters


Ajatelkaa, näin vapaasti ja huoletta saimme Cali-siskojen kanssa kokea tämän keikan ja syvästi toivon sen jatkossakin olevan näin. Sillä musiikki on voima.

Innostuin vielä kokoamaan keikalla kuvatuista palasista videon, josta luonnollisesti tuli aika pitkä, soittaahan bändi yleensä aina parisen tuntia ja kerrankin näin bändin päivänvalolla, jolloin kuvaamisesta oikeasti tulikin jotain. Tämä video olkoon teille, jotka haluatte nähdä miten Dave Grohl rokkaa, jalka kipsissä, aivan täysillä Kalifornian auringon alla... Peace.




Loppuun vielä lainaus Foo Fightersin kirjeestä, joka on kirjoitettu viitesanoiksi ilmaiseksi ladattavalle EP-levylle, 19. marraskuuta:

Now, there is a new, hopeful intention that, even in the smallest way, perhaps these songs can bring a little light into this sometimes dark world. To remind us that music is life, and that hope and healing go hand in hand with song. That much can never be taken away."

- Dave Grohl 



Eng // I saw my favorite band Foo Fighters once again in october at Castaic lake, California. Looove it!

Ei kommentteja

Ihanaa, kommentti! Vastaan kommenttiisi mahdollisimman pian.