Polttarijuhlat Las Vegasissa #IG Travel Thursday

Tästä ensimmäisestä kuvasta se kaikki lähti. Tai ei nyt sentään. Toki siihen että päätyy kaveriporukalla ylipäätänsä Las Vegasiin ja juhlimaan polttareita, vaaditaan paljon enemmän kuin tämä kuva. Mutta tästä kuvasta lähti lopulta muotoutumaan meidän polttari-illan ohjelma, jonka aion jakaa vinkkinä kaikille Vegasiin matkaaville.





Polttaripäivän aamun ja iltapäivän hengailimme rennosti Mirage-hotellimme poolilla, jossa tapasin muuten ensimmäistä kertaa bloggaajakolleegani Gian, matkakuume.net-blogista. Vitsi että oli jänskää tavata blogin kautta tutuksi tullut henkilö livenä ja vieläpä Vegasissa ja juhlan merkeissä! Siistiä! 
Polttarisankarille iskimme heti alkuun tynnyrin kokoisen mansikka margaritan aurinkotuolille ja juhlat olivat virallisesti alkaneet. Julkaisin tämän kuvan aika pian sen oton jälkeen Instagram-tililläni hashtageilla vegas, partytime, bachelorette ja bacheloretteparty. Ja johan alkoi tapahtua. Saatiin heti kutsu kaupungin parhaaseen yökerhoon. Uskoa vai ei. Tarttuako tilaisuuteen vai ei?



 
Useamman tunnin poolilla hengailun jälkeen tajuttiin, että kellohan on jo aivan sairaan paljon. Oli aika pistää töpinäksi. Äkkiä suihkuun ja laittautumaan. Seuraava osoitteemme olikin polttarisankarille yllätys. Olimme menossa hiljattain avattuun High Roller -maailmanpyörään.




Hiustenlaiton yhteydessä rohkaistumme kuitenkin olemaan yhteydessä ig-tilillemme sadelleisiin vip-kutsuihin. Ja yllätykseksemme saimme nimet listaan kaupungin cooleimpaan yökerhoon ja vieläpä kaupan päälle kasan drinkkilippuja. Siltikin takaraivossa muhi ajatus, että tämän täytyy olla jotenkin huijausta ja että ainahan noita tälläisiä vitsi-ehdotuksia satelee. Vegasissa homma toimii kuitenkin pitkälti niin, että yökerhojen promoottorit yrittävät kaikin keinoin saada asiakkaita sisään ravintolaan ja saavat palkkaa sen mukaan, kuinka monta asiakasta heidän nimellään on ravintolan sisään kävellyt.

Kuva @gia_matkakuume IG-tililtä
Kuvat @gia_matkakuume IG-tililtä





  
Tuo maailmanpyörä oli muuten hauska kokemus ja ehdottomasti käymisen arvoinen. 32 taalalla sai puoleksi tunniksi paljon hauskaa ja open barin. Kyllä, luit oikein. Ilmaisen baarin. Otettiin juhlan kunniaksi tietty kaikki irti, vaikka aika kiivaaseen tahtiin lopulta otettiinkin selfieitä ja kuvattiin ja videoitiin meidän menoa. Näidenkin kuvien päädyttyä ig-tileillemme alkoi sadella lisää ilmaisia kutsuja yökerhoihin.




   
Mitä siis vinkiksi Vegasiin menijälle? Naiset, ja tosiaan tämä taitaa toimia vain naisille. Hastagatkaa instaan kaikkia polttareihin liittyviä partysanoja, ja ihan sama vaikka kukaan ei olisi menossakaan naimisiin. Me ainakin päätettiin, että ensi kerralla Vegasissa mun instaan päätyy taas pool-kuvia bachelorette-hastageilla, meni joku silloin naimisiin tai ei. 
Ja mitä me sitten tästä hyödyttiin? No aika paljonkin. Vegasissa sisäänpääsyt yökerhoihin ja drinkit siellä on erittäin kalliita, mutta tälläisellä kontaktoinnilla pääsimme vip-jonoon ja saimme jokainen kolme drinkkilippua käteemme Wynnin Encoren yökerhoon. Jos haluat huviksesi googlata miltä se näyttää, niin aika pirun mageelta. Paikka on kaiketi kallis kuin mikä, koska menin tilaamaan vettä baaritiskiltä ja siitä pyydettiin 9 taalaa. Siis yhdeksän taalaa Fiji-vedestä, siitä pienestä parin desin pullosta. En voinut uskoa. Hämmästyksen jälkeen pyysin saada ihan hanavettä, mutta sitä ei paikassa edes tarjoiltu. Jäi vedet ostamatta.


Maailmanpyörän ja top-yökerhoilun välissä kävimme muuten myös toisessa päässä Stripiä, eli pääkatua, Excalibur-hotellilla katsomassa morsiammen pyynnöstä Thunder From Down Under -esityksen. Ehkäpä sitä pitää myös tasapuolisuuden nimissä suositella sellaisesta kiinnostuneille, vaikkei se omiin highlight hetkiin päivästä kuulunutkaan. Suhasimme Vegasin yössä uberia ja taksia käyttäen ja olihan siskot kuulkaa ilta! En ole aikoihin käynyt missään yökerhoissa ja tää oli kyllä The yökerho. Vegas kuittaa over and out - ja muistakaa naiset hyödyntää tää vinkki!


Eng //  Part of the Instagram Travel Thursday -campaign, here´s some of the pictures from my friend bachelorette party in Las Vegas, based on my Instagram pictures. 


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday kamppista. Suomessa Intagram Travel Thursday järjestäjiä ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Veera Bianca. Minut sen sijaan löytää Instagramista sannasmag nimellä.

45 kommenttia

  1. Eeppinen ilta! Voi ettien että! ♥

    Kiitos kun sain olla mukana, mahtimuistot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noälä, voi Vegas! ;) Kiitos että olit mukana tässä eeppisessä illassa <3

      Poista
  2. Mä katoin ig-kuvista et joo kutsuja sateli. :D Toi vois Vegasissa toimii kaikilla juhla-aiheisilla hashtageillä. Mut siis huikeen näköset polttarit ja musta ois ihan superhauskaa päästä viettämään polttareita Vegasissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihihh... totta varmasti, että toimisi muutenkin kuin vain polttareissa :) Suosittelen kyllä lämpimästi kekkereitä tuolla, koska kaupunkihan on tehty viihdettä varten ;)

      Poista
  3. No todellakin ollut iltojen ilta! Aivan huimaa!
    "ihan sama vaikka kukaan ei olisi menossakaan naimisiin" - tämä on muistettava, jos Vegasiin joskus menen. Pitäisi kai olla tyttöporukassa kyllä. Vai mahtaisivatko miehetkin päästä omana porukkanaan? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iltojen ilta tää todella oli! En muistakaan milloin olisin juhlinut oikein noin täydellisesti ja huikeissa puitteissa!
      Tyttöporukalla kaiketi toimii parhaiten sisäänpääsyt ja drinkkiliput, mutta kukapa sitä vahtaa jos seurueen miehet saapuisi samaan paikkaan. Ainakin osa olisi näin päässyt veloituksessa sisään ;)

      Poista
  4. Varmasti upea ilta! Ja pistän korvan taakse tuon vinkin hashtageista IG:ssä Vegasin mahdollista visiittiä varten.... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilta ja polttarit oli kyllä huikeat ja ehdottomasti kannattaa laittaa vinkki korvan taakse ;D

      Poista
  5. Aivan mahtavaa! Pitää kyllä muistaa tuo polttarit-taikasana, jos tuonne päätyy jonain päivänä bilettämään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa muistaa ;) Vegas toimii pieninä annoksina oikein mainiosti :)

      Poista
  6. WOUU! Melekosta meininkiä :D Todellakin vain Vegasissa voi tapahtua tuollaisia !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanoppa muuta! Meno oli huikeaa ja aika once in a lifetime... ;)

      Poista
  7. Oo, kiitos hei vinkistä! Mä niin toivon, että sille olis käyttöä joskus! Polttarit Vegasissa kuulostaa kyllä niin huikealta, ihan mahtavaa ollut teillä! Ja tuo maailmanpyörä on kyllä ihan pakko joskus itsekin päästä testaamaan! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tälle tulee käyttöä ;) Maailmanpyörä oli tosi hauska kokemus ja se nousi yllättävän korkealle!

      Poista
  8. :D Aika hauskaa, noh selkeesti hyvin toimivaa, mutta empäs ole ennen kuullut tuollaisesta asiakkaiden poimimisesta instan kautta. Päästiin muutama vuosi sitten Lontoossa muutaman kaverin kanssa vippeinä Ministry of Soundiin. Pyysivät jonossa meitä odottamaan ja joku nainen haki sitten sivuun ja antoi vip-passit, olihan se aika hauskaa silloin. :) Näyttää kyllä huipuilta polttareilta ja mahtavaa, että tapasitte Gian kanssa tuolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. IG:n kautta promoaminen on kaiketi hyvinkin yleistä nykyisin Vegasissa ja ehkäpä muuallakin USA:ssa. Useinmiten ne on vaan tuntunut spammilta, mutta näemmä ainakin tässä tapauksessa se oli totta :)
      Aika kiva tuo sinun Lontoo kokemuskin, eli kyllä näitä aina vaan toisinaan tapahtuu ;) Gian tapaaminen oli aivan huippua!

      Poista
  9. Me saatiin kansa LV:ssä ollessamma ihan älyttömästi kaikenlaisia kutsuja eri kemuihin. Ei nyt sitten vastattu niihin, mutta toimiva järjestelmä se on. Eli jos on biletys henkinen, niin kannattaa kokeilla. Ja meillä ei ollut mitään sanoja polttareista, vaan ainostaan postasin kuvia maisemista ja vähän kommenttia, että täällä ollaan ja mille sitä alkaisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hyvä tietää, ettei jatkossa tarvitse siis edes feikata polttareista, jos toimii ihan muillakin termeillä. Hihhh ;) Mä oon nykyisin hyvin harvoin biletys henkinen, mutta polttareihin ja Vegasiin se sopi aika passelisti :)

      Poista
  10. No kuulostaapa niin makeelta reissulta että huh :). Miksihän kukaan ei järkännyt mulle polttareita LV:ssa? ;) Pitääpä panna vinkki korvan taakse, jos tulee mentyä Vegasiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No katsos, polttariuusinnat vaan sitten seuraavalla kerralla Vegasissa ;) Hihhh..

      Poista
  11. Melkoinen reissu ja ilta!! :) Voin kuvitella, miten hauskaa oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä superhauska polttaripäivä, aij että! :)

      Poista
  12. No huh, siinä on ainakin ollut hulppeat puitteet hauskankuuloisille polttareille, vautsi vau! Etenkin tuo pooliosuus kelpaisi kyllä mullekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pooli toimii kyllä aina ;D Ja puitteet oli kyllä passelit ;)

      Poista
  13. Aivan huikea ja takuulla unohtumaton ilta! Todella hienoa, että pääsitte Instan ansiosta viettämään iltaa VIP-meiningillä.
    Italiassa olemme päässeet VIPeinä upeille clubeille open bar 'kortilla' matkoilla tutuiksi tulleiden henkilöiden ansosta ja palvelu on ollut ihan toista luokkaa kuin 'tavallisena turistina'. Hauskoja muistoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei huikeeta että Italiassakin homma toimii! ;D

      Poista
  14. Ihan huikeata, soraan elokuvista :). Ja kiitos loistavista vinkeistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no eikö! Oli aika eeppinen ilta kyllä! ;)

      Poista
  15. Parempaa paikkaa polttareille saa etsiä! :D

    VastaaPoista
  16. Ilta kuulostaa kaikin puolin mahtavalta. Aloin tässä pohtia, että mikä muu paikka sopisikaan polttarelle yhtä hyvin. :)

    VastaaPoista
  17. Las Vegas, jos se johonkin nyt erityisen hyvin sopii, niin taitaa olla aika hyvä kaupunki vauhdikkaisiin polttareihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta Pirkko! Kaupunki on tehty juhlimista varten (siksi siellä ei niin kauaa yleensä jaksa viihtyäkään) ;)

      Poista
  18. Huikeita muistoja teillä! Wautsi wau, eipä voi muuta sanoa!

    VastaaPoista
  19. Mä mietinkin silloin teidän IG:tä seuratessa, että näinköhän nuo on ihan oikeita kutsuja vai jotain koijauksia. Budjettimatkailijallehan tuo on ihan loistava vinkki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koijauksiltahan ne äkkiseltään vaikuttaakin, mutta nyt se on testattu että toimii! yay! :D

      Poista
  20. Tuli seurattua tuota kutsujen määrää IG:ssä ja hauskalta näytti. Yöelämältään Las Vegas on kyllä mieletön paikka, tuli sitä koluttua viikko puolitoista vuotta sitten. Hinnat on tosiaan varsin korkeita, joten jos omalla rahalla siellä pyörii niin kannattaa ottaa kuukauden palkka matkakassaan pelkästään viihde-elämään :-D Itse olin onneksi oikeutettu kolmena iltana huippuyökerhoissa ilmaisiin bileisiin, niin sitten viitsi käydä vielä omalla rahalla muutamissa muissa paikoissa tutustumassa paikkoihin. Se kyllä opittiin reissulla, että miesporukassa ei kannata liikkua vaan luottaa naisten viehätysvoimaan sisäänpääsyyn suhteen. Naiset puhu moneen paikkaan sisään ilmaiseksi tai reilulla alennuksella ;-) Oli aika rankka työviikko kaiken kaikkiaan :-D

    VastaaPoista
  21. Vegas on kyllä varmasti aika ykköskohde polttareihin! :) Itse olin siellä vuosi sitten "poikien reissulla" ja kaupunki ei kyllä todellakan pettänyt. Alkoi tekemään mieli takaisin!

    VastaaPoista
  22. Vautsi, ihan huippuvinkki! Todellakin täytyy muistaa hashtagata polttarimeiningit, vaikka kukaan ei naimisiin olisi menossakaan. :-D

    Mut huhhuh... Yhdeksän dollaria vesipullosta! Älytöntä.

    VastaaPoista
  23. Hassua. Mä olisin todennäköisesti kuitannut tuollaiset kutsut suorilta käsin huijaukseksi, joten hyvä tietää tämä vinkki jos joskus tulee tuonne lähdettyä.... ;D

    VastaaPoista
  24. Ihanaa että saitte osaksenne vip-kohtelua :-) Ja aivan mahtavaa kun Giakin oli mukana!

    VastaaPoista
  25. Aivan mahtavaa! Mikäs sen parempaa kun vip-kohtelua Las Vegasissa, nice! :D

    VastaaPoista
  26. Haha, aivan mahtava tämä bachelorette-vinkki! Pitääkin rohkeammin vaan mainostaa omia menemisiään Yhdysvaltojen suurkaupungeissa IG:ssä, jos tämä kerran on seuraus. :D

    VastaaPoista

Ihanaa, kommentti! Vastaan kommenttiisi mahdollisimman pian.