LA:n taikaa

Tämä koko kaupunki on yhtä isoa timanttia. Iltaisin se säkenöi miljoonissa valoissa ja päivisin tähtipölyn kokee korkeiden palmujen latvoissa auringon säteinä, kauppojen ikkunoissa, merkkiautoina liikennevaloissa. 
Reilu viikko täällä Losissa on mennyt todella nopeasti. Vaikka toki ollaan tehty kyllä jo vaikka ja mitä. Ensimmäiset päivät vietettiin rannoilla. Käytiin kokeilemassa surffaamista, Malibussa syömässä ja picnicillä ihanien paikallisten kanssa Manhattan Beachillä, grillattiin kattoterassilla ja herättiin aamuyöstä siihen että hotellihuoneemme katosta vuosi sadevesi päällemme. Käytiin myös valasristeilyllä ja bongattiin paljon delfiinejä.
Nyt ollaan siirrytty majoituksessa tänne Hollywoodiin ja menoa ja tekemistä sitä riittää täälläkin. Niin paljon, että aika loppuu kesken, taas. Yhtenä iltana lähdettiin hetki ennen auringonlaskua Runyon Canyonille ja se oli ihan uusi kokemus nähdä paikka hämärän aikaan. Törmättiin siellä muuten suomalaiseen Artoon, joka tuli kahden koiransa kanssa vastaan. Tai oikeastaan koirat tulivat ensiksi vastaan ja jäin niitä silittelemään ja lepertelemään niille suomeksi, kunnes mutkan takaa tuli mies ihmetellen ja kysyen, että puhutte siis suomea? Arto kertoi asuneensa LA:ssa jo vuodesta ´98 saakka. Ajatelkaa!

Seuraavana iltana vuorossa oli Griffith Parkin auringonlasku, josta nämä kuvat.



Griffith Parkissa sijaitsevan observatorion nurmikolla oli tänä iltana paikallisia tähtitieteilijöitä paikalla teleskooppeineen, joilla pystyi näkemään todella tehokkaasti kuuhun. Oli aika huimaa zoomailla puolikasta kuunsirppiä hämärtyvässä illassa. Ja auringon laskettua eteemme avautui sitten tämä odotettu timanttinen näkymä. Nämä on niitä hetkiä kun aika pysähtyy ja toivoisi vain voivan jäävän hetkeen. Lämmin kesäilta ja me LA:ssa ystävien kanssa. Aika epic, jos saan sanoa.

 
Kiitos LA, kun olet olemassa. Timanttini. 


Eng // Sunset at Griffith Observatory, Los Angeles.

8 kommenttia

  1. Tämä paikka on mulle ollut olemassa vain leffoissa! Ihan järjettömän siistejä nuo viimeiset kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Mutta usko tai älä, tää on olemassa ja totta. LA on <3
      Kiitos ihanasta kommentista! :)

      Poista
  2. AAaaaaaahhhhhhhhh mää haluan tonne!!! Btw, mikä linssi sulla on näissä kuvissa? Ihania photoja ja ihana tuo loppukaneetti: "Kiitos LA, kun olet olemassa. Timanttini." Aaaawww <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi sää pääset ihan pian tänne <3 <3 <3 Oon ihan liekeissä kun ajattelenkin sua täällä :)))
      Kiitos ihanasta kommentista Ulla. Mun kamera vanhus on canonin 500D ja ainoa linssi mikä mulla on mukana on 40 mm.

      Poista
  3. Upean näköinen paikka :)! Jännää, kun yleensä LA:sta kuulee enemmänkin negatiivista sanottavaa (ruuhkat, vaarallista, "tylsää"), mutta pelkästään yksi tällainen postaus muuttaa mielipidettä ihan toiseen suuntaan. Ilmeisesti siis suosittelet muillekin :P?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kyllä suosittelen! :) LA:sta saa usein väärän kuvan, jos siellä viettää vain päivän pari. Kaupunki on niin laaja, että siihen pitää päästä kunnolla käsiksi jotta sen fiiliksen siellä voi tuntea. Griffithistä on hyvä aloittaa tunnelmointi ;) Kiitos kommentistasi Jerry!

      Poista
  4. Tuo Griffith Park on ihan mahtava paikka. Jos (kun??) matkustan joskus uudestaan Losiin, haluan käydä tuolla uudelleen. Auringonlasku on siellä todella hieno ja sen jälkeen seuraava timanttimeri vasta upea onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta ja niin asiaa puhut! Ja niin samaa mieltä oon kanssasi :)

      Poista

Ihanaa, kommentti! Vastaan kommenttiisi mahdollisimman pian.