Helsingin kaunis Kaunissaari

Viime viikonloppuna pakkasimme kimpsut ja kampsut veneeseen ja perjantaisen sateisen päivänpäätteeksi lähdimme purjehtimaan kohti Helsingin Kaunissaarta. Chattailimme koko päivän ajan reissuseurueemme kesken, että mitenhän meidän mahtaa käydä säiden puolesta. Ennusteiden mukaan iltaa kohden pitäisi kirkastua, mutta jotenkin tänä kesänä on hieman luotto heilunut noiden sääennusteiden suhteen. Rohkeasti treffasimme kaikki päivänpäätteeksi satamassa ja kunka ollakaan, aurinkohan se siellä alkoi paistella ja hyvät tuulet siivitti meidät aikalailla ennätysvauhtia kohti Kaunissaarta.

Kaunissaari sijaitsee noin 22 kilometrin päässä Helsingistä itään, Sipoon saaristossa. Olimme valinneet sen kohteeksi hyvien palveluiden vuoksi, meidän ensimmäiselle yön yli veneretkelle. Kaksi kilometriä pitkältä ja 800 metriä leveältä saarelta löytyy mm. luontopolku, viisi keittokatosta, ravintola, vuokrattava sauna, mökit ja soutuveneet, sekä leirintäalue. Toukokuun puolivälistä syyskuun puoliväliin Kaunissaareen on myös laivayhteys Vuosaaresta. Matka suuntaansa kestää 60 minuuttia.
Meidän menomatka purjeilla Kaunissaareen kesti vajaan neljä tuntia. Ennätettiin perille juuri sopivasti ennen hämärän tuloa.





 
Menomatka saareen sujui itseasiassa todella nopeasti. Kaikki oltiin ihan innoissamme tulevasta ja päivällä ennakkoon kokkaamani illallinen odotteli veneen pienessä keittiössä jo lähes valmiina. Merillä tulee nälkä helposti! Rantauduttiin helposti vierasvenelaituriin, jossa oli useampi paikka onneksi vielä vapaana. Näin purjehtijan alkuna, on aina yhtä jännittävää saapua uuteen satamaan ja yrittää saada oikeaoppisesti vene kiinni laituriin.
Lähdettiin nälkää uhmaten heti perille päästyämme vielä tutustumaan Kaunissaareen. Hetki ennen auringonlaskua oli todella kaunis ja saari näytti todella valloittavalta. Telttailijoita oli yllätyksekseni todella paljon liikenteessä ja toisaalta, saaren nyt nähtyäni, en ihmettele sitä lainkaan. Kaunissaaren kalliot ovat upeita paikkoja ihailla merta ja meidän tapauksessa saaren toiselle puolelle laskevaa aurinkoa. Kävelimme sen verran vielä saarta ympäri, että löysimme infopisteen, josta saimme ostettua venepaikan yöksi. (Venepaikka kustantaa 13 euroa / yö).
 


Illallisen, joka venyi lähes keskiyöhön sekä päivän merilläolon ja jälkkäriherkkujen jälkeen oltiinkin kaikki aika valmiita unten maille. Veneessä nukutti kyllä todella mukavasti ja mikä parasta, aamulla sai herätä näihin maisemiin. Aika bueno!



Auringosta nauttimisen ja pitkän aamiaisen jälkeen, sekä lämpimien vaatteiden pukemisen jälkeen alettiinkin suuntaamaan kohti Helsinkiä. Vaan paluumatka ei sujunutkaan yhtä sukkelaan kuin menomatka. Edessä oli todella haastavat tuulet, jotka olivat kyllä tiedossa jo etukäteen. Paluumme kesti lopulta melkein kuusi tuntia ja siinä ajassa ennätti viimassa jo kylmäkin hetkellisesti tulemaan. En muista kyllä kesää, jolloin olisin näin paljon viihtynyt talvitakissani sekä pipossani. Hah, jos tosiaan aikaisemmin kuvittelin purjehduksen Suomessa olevan bikineissä kannella auringonottoa, niin nyt on viimeistään nekin luulot karissut. Tältä näyttää siis about todellisuus merillä, Suomessa. Hanskatkin meillä kaikilla yleensä on. Nyt ne on taidettu riisua pienen karkkitauon ajaksi. Siltikin, todellinen purjehduskärpänen on meitä päässyt puraisemaan ja tämä tuleva loppukesäkin vietetään sitkeästi vesillä. Onneksi satamien poukamissa tarkenee jopa ottaa aurinkoa, että pienenä lohtuksen sanana, ei se koko ajan ihan niin viileää ole ollut. Ehkä.



Miltäs ne pulleat purjeet ja Kaunissaari vaikuttaa? Onko sinulle paikka kenties jo entuudestaan tuttu?


Eng // Sailing trip with friends to Kaunissaari island, Helsinki.

Ei kommentteja

Ihanaa, kommentti! Vastaan kommenttiisi mahdollisimman pian.