Puolivahingossa Singaporessa

Singapore. Paikka jonne alkuperäisen hataran suunnitelmamme pohjalta ei ollut tarkoitus mennä lainkaan. Ja josta minulla on muistissa päällimmäisenä aivan kamala torakkahotellimme Chinatownista parin vuoden takaa. Mutta syy miksi löysimme itsemme kaupungista, oli että saimme parhaimman meille sopivan lennon täältä Australiaan ja tänne oli helppo kuitenkin saapua bussilla Kuala Lumpurista. 

Edellinen käyntini kaupungissa sijouttuu tosiaan parin vuoden taakse, kun vietimme vuoden 2013 vaihtumista Singaporessa kaveriporukalla, eikä meidän silloinen hotelli valintamme mennyt todellakaan nappiin! Kiinakaupungissa sijainnut vanha upea rakennus kätki sisälleen todellisen torakka-armeijan. Harvoin olen valmis jättämään maksetun huoneen ja siirtymään toiseen, mutta kun kyseessä oli vuodenvaihde, ei missään ollut juurikaan vapaita huoneita. Paitsi monen sadan euron luksushotelleissa. Piti siis vaan kestää. Varsinkin, kun olimme satasen luokkaa maksaneet jo tuosta torakkahuoneestammekin. Muistan mm. silloin laskeneeni olleeni suihkussa lähes parinkymmenen torakan kanssa. Niitä oli siis aivan kaikkialla. Mainitsin, tai siis korjaan raivosin asiasta respaan, jotka kävivät sitten hoitelemassa tilanteen myrkyillä, jotka tekivät huoneessa hengittämisen hyvinkin vaikeaksi. Todennäköisesti sillä myrkytyksellä oli enemmän haittaa meille, kuin loppupeleissä niillä torakoilla, mutta no, meni jo. Keskityimme siis olemaan mahdollisimman paljon kaupungilla, joka toki vuodenvaihteessa onnistuikin helposti. Tämän kaiken fiiliksen pohjalta, en oikeastaan halunnut palata kaupunkiin. Vaikkakin, myönnetään joo, ilotulitukset olivat huikeat! Ja olihan meillä kivaa! 

Singapore tarjoaa kuitenkin paljon nähtävää! Muun muassa Gardens by the Bay jäi silloin ensimmäisellä kerralla kokonaan katsastamatta. Ja siitä olenkin nähnyt muiden reissaavien blogeissa huikeita kuvia (mm. Pingviinimatkojen-blogissa, waaaau!). Tämän kertainen Singaporen keikka hoidettaisiin siis kuntoon hyvällä hotellilla ja tuonne Gardeniin menolla, right!








No, hyvän hotellinen löytäminen oli kyllä helpommin sanottu kuin tehty. Kiitos Kiinalaisen uuden vuoden (oon vissiin maininnut tästä sen sata kertaa jo?) pisti taas pakkaa sen verran sekaisin, että jo viikkoja ennen hotellit näyttivät olevan lähes tupaten täynnä tai ainakin kipurajan yläpuolella hinnallisesti. Pelkäsin jo kokevani saman torakkakokemuksen uudelleen ja tästäkin syystä venytettiin aikaamme edellisessä kohteessa, Kuala Lumpurissa, ja otimme Singaporesta vain pari hotelliyötä, ennen lentoamme Australiaan. Päädyttiin lopulta hotelliin Little India-kaupunginosasta ja pelon sekaisin fiiliksin taksilla sinne sitten saavuttiinkin. Mutta kuinkas kävikään? Ei yhden yhtä torakkaa huoneessa, mutta ei myöskään yhden yhtä ikkunaakaan huoneessa, hah! Se oli kieltämättä ylläri! Mutta hotelli oli hyvällä sijainnilla ja kävelymatkan päässä kahdesta metrosta, ja tietysti kaikki Little Indian ruokaravintolat nenän edessä. Intialaisessa ravintolassa meni siis ensimmäinen ilta. Ja se olikin aika autenttinen ruokahetki. Ruoka tarjoiltiin banaaninlehden päältä, ei lautasia, mutta onneksi saatiin ottimet. Paikalliset söivät käsin. Tälläisissä suurkaupungeissa, joissa itä ja länsi kohtaavat, on kyllä paljon eksotiikkaa (ja ihmeteltävää).

Hyvin nukutun yön ja torakkavapaan sellaisen jälkeen paineltiin lähimmällä ostarille aamikselle. Sieltä matka jatkuikin kävellen Raffles -hotellia kuvaamaan. Ei tällä kertaa käyty muuten hotellin sisällä, kun kerran siellä on jo (kalliit) Singapore Slingit koettu. Silloinkaan en tosin itse, melkein kolmenkympin hintaista drinkkiä viitsinyt ostaa, vaan katselin vierestä kaverin nautiskelua. Hotelli on hinnoistaan huolimatta kyllä näkemisen arvoinen, tai anteeksi, varmaan juuripa siksi.





Rafflesilta käveltiin Clarke Quay:lle, jossa muisteltiin parin vuoden takaista hauskaa uuden vuoden illallistamme. Singaporessa oli muuten myöskin todella kuuma ja edellisen kerran käyntiin poiketen, siellä ei satanut kertaakaan kahden päivämme aikana! Ei kertaakaan. On nimittäin hyvin tyypillistä että siellä ripsauttaa sadekuuroja pitkin päivää. Mutta taksikuskimme kertoikin, että sadekausi oli juuri päättynyt.

Reippailtiin vielä Clarke Quay:ltä Chinatowniin, koska haluttiin nähdä viime hetken valmistelut illan suurta vuodenvaihdetta silmällä pitäen. Ja olihan siellä tapahtumassa jotain suurta. Katuja suljettiin ja lavoja rakennettiin. Vuohipatsaita oli kaikkialla ja ihmisillä kova kiire.



Chinatownista hyppäsimme erittäin hyvin toimivaan metroon, jolla hurautimme kohti Marina Bay:tä. Sen lisäksi, että tämä 5-tähden hotelli on jo itsessään aina yhtä ihmeellisen näköinen. Käytiin samalla viilentymässä hotellin viereen rakennetussa ostoskeskuksessa, joka sekin on aika överiksi rakennettu. Kuka kaipaa ostoskeskuksen sisällä venetsialaista kanaalia gondoliveneineen? No rikkaat aasialaiset. Niillehän koko kaupunki on viime vuosina rakennettu. Singapore on vähän kuin Aasian Las Vegas. Sieltä löytyvät casinot, hulppeat ostoskeskukset merkkiliikkeineen, Universal Studio ja Marina Bay Sands luksushotelli. Wikipedian mukaan, Singaporelaisten keski-ikä on vain noin 39 vuotta ja joka 6. siellä asuvasta kotitaloudesta on jenkkidollarimiljonääri. Se on kyllä helppo uskoa, sillä tavan pulliaisella kyllä loksahtaa leuka helposti auki hintalappuja katsellessa.
Onneksi kuitenkin kävely Gardens by the Bay:ssä on ilmainen. Odoteltiin illan hämärtymistä ennen sinne menoa, mutta yllättävät tummat pilvet alkoivat valua siihen malliin kohden, että emme nähneet puistoa iltavalaistuksessa, kun päätettiin ottaa suunta iltapalan metsästykseen. Olihan kyseessä Kiinalaisten uusi vuosi ja jotenkin punteissa tutina, että onkohan mikään paikka auki? Tutina ei ollut väärä, nimittäin oli hämmentävää nähdä kuinka suurkaupungin kaupat ja ravintolat ovi toisensa perään sulkivat jo suhteellisen aikaisin. Vain harva ravintola piti ovensa auki ja ostoskeskukset ammottivat tyhjyyttään. Tästä voisi äkkiseltään päätellä että kuka tätä maata ja varovasti sanottuna koko maailmaa pyörittää?



Hups, tulipas tätä tekstiä. Mutta summa summarum, olen iloinen että annoin toisen mahdollisuuden Singaporelle. Tämän kertainen visiittimme oli nimittäin oikein onnistunut. Varovaisesti uskallan jopa myöntää että ihan oikein tykkäsin ja ymmärrän heitä, jotka peukuttaa ihan kybällä tämän kaupungin puolesta. Täällä on myös länkkäreille erinomaisia työmahdollisuuksia ja paljon.

Niin, ja näin jälkijunassa Hyvää Kiinalaista uutta vuotta! Jokohan nyt helpottais..? :)


Eng // ...So all and suddenly we found ourselves in Singapore. This was our second visit in town and it was much more pleasant than our first visit. I kind of started liking this city! ;)

------
Majoitus: Hotel 81 Dickson, 2 yötä, 100 eur


8 kommenttia

  1. Oi olen niin iloinen, että annoitte Singaporelle toisen mahdollisuuden! Sinut tuntien on ollut jotenkin aivan mahdotonta uskoa, että et siitä pitäisi, mutta ymmärrän kyllä hyvin mikä vaikutus muutamilla totaalisen epäonnisilla kohdilla voi lomaan ja fiilikseen kohteesta olla. Sama koskee omaa ajatustani KL:stä, joka ansaitsee varmuudella vielä toisen kokeilun :) Näitäkin kuvia katsellessa en voi kuin sanoa, että olen korvia myöden rakastunut Singaporeen! Ihanat kuvat, kiitos virtuualimatkasta ja linkityksestä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milla, niin minäkin oon iloinen siitä että annoin toisen mahdollisuuden :) Oon nimittäin ihmetellyt juurikin mm. teidän blogista Singaporen upeutta! Ja onneksi nyt sain siitä kokea palasen, jeee! :)
      Ja mitä KL:ään tulee, niin joo, uusi chäänssi sillekin, eiks vaan :) Ole hyvä virtuaalimatkasta Sporeen. Ilo oli minun puolellani <3

      Poista
  2. Kiva että annoit Singaporelle toisen mahdollisuuden. Ymmärrän kyllä että ensimmäinen kerta torakoineen järkytti. Vietimme vuosi sitten loman Singaporessa juuri tuon kiinalaisen uuden vuoden ympärillä ja silloin oli poikkeuksellisen hiljaista ajoittain. Isot ostoskeskuksetkin Orchardilla olivat kiinni! Ja sitten oli iltoja jolloin kaikki paikalliset olivat lähteneet ulos syömään ja satay-tikkuja sai jonottaa 45min...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Eikä, me ei nimittäin Orchardille saakka mentykään tuolloin aattona, mutta turhaampa oltais menty jos kaikki oli kiinni. On se hurjaa miten suurkaupunki hiljenee :) Hassua kuulla että olitte siellä vuosi sitten ja koitte saman :)

      Poista
  3. Hehee, hauskaa, että satuitte olemaan Little Indiassa, mulla liittyy mun hauskin Singapore-muisto nimittäin sinne. Haluttiin syömään intialaista ruokaa ja kaikki paikat oli ihan täynnä. pyörittiin yhden ravintolan edessä kadulla kysymysmerkin näköisinä ja tarjoilija tuli kysymään, että haluutteko tulla syömään, hän kyllä järjestää pöydän. Me oltiin että joo, mutta ei arvattu sitä et se nakkais sieltä ravintolasta pöydällisen miehiä sit ulos jotta me mahdutaan sisään istumaan! Ja niillä oli vielä syöminen kesken! :D Oltiin ainoat naiset ravintolassa et siitäkin se on jäänyt mieleen, niin ja tajuttoman hyvästä mangolassista <3 Toivottavasti ne oli edes joitain sen ravintoloitsijan kavereita, jotka se nakkas ulos, eikä ihan normiasiakkaita... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tshihhh.... aamun naurut! Eikä! Toivotaan että olivat ravintoloitsijan kaiffareita, hahaha :DDD Mutta se ruoka, naaaam :)

      Poista
  4. Taitaa tuo Marina Bayn alue olla tosiaan *in* Singaporessa, kun täällä kaikki postaavat kuvia juuri sieltä :-) Niin mekin, ja me olimme sentään kaupungissa vain luokkaa 6 tuntia! Rafflesiin mekään emme menneet tällä kertaa, kun samoin kuin te, edellisellä vierailulla tuli ne drinkit jo nautittua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on kyllä ollut tehokkaat kuusi tuntia, huippua! Ennätitte käymään myös hotellin näköalatasanteella, wautsi. Sinne me ei mentykään. Sieltä onkin varmasti huikeat maisemat! Ja kyllä, Gardens by the Bay ja Marina Bay taitaa tosiaan olla in, ja ovat kovasti tapetilla :) Mutta tykkäsin kyllä paikoista itsekin.

      Poista

Ihanaa, kommentti! Vastaan kommenttiisi mahdollisimman pian.