Vilkkaassa Ho Chi Minh Cityssa

”You will get an adrenalin rush crossing the street*”
 

Kolmen viikon saarilla oleilun jälkeen oli oikeastaan aika hauska päästä kaupunkiin! Isoon kaupunkiin! Ei olla koskaan aiemmin käyty Vietnamissa, joten olin hieman odottavin ja jänskin fiiliksin liikenteessä. Vietnam ja HCMC valikoitui reissukohteeksemme oikeastaan sattumalta, sen jälkeen kun tajuttiin että ei mennäkään pohjoisemmassa sijaitsevaan Hanoihin, koska keskilämpötilat olivat yllättävän alhaisia tammikuun alussa ja en halunnut sinne oikeastaan sen vuoksi. Ho Chi Minh Cityyn oli lisäksi suora lento Manilasta, joten otettiin aikoinaan se ihan siitä syystä, tietämättä kaupungista juurikaan sen enempiä.




Saavuimme Ho Chi Minh Cityyn keskellä yötä, lennon ollessa hieman myöhässä. Olimme varanneet jo kauan aikaa sitten, syyskuussa New Yorkissa asuessamme majoituksen valmiiksi. Ja omaksi yllätyksekseni kyseessä oli hostelli. Muistan sen olleen edullinen, mutta se ei yleensä riitä ainoaksi valintakriteeriksi minulle. Saavuttuamme taksilla hostelliin joskus yhden aikaan yöllä, respan nuori kaveri totesi että meidän privahuone onkin bookattu jollekin toiselle. Vaihtoehtoina oli jäädä dormihuoneeseen muiden kanssa yöksi tai siirtyä lähiseudun toiseen hostelliin omaan huoneeseen. Valitsimme jälkimmäisen, sillä super väsyneenä keskellä yötä en kaivannut kimppahuoneita lainkaan. Meille tilattiin ja maksettiin taksi, joka vei meidät oikeaan osoitteeseen. Mutta sen jälkeen oltiinkin omillamme. Jos joku on koskaan käynyt kyseisessä kaupungissa, tietää kuinka monia kapeita kujia yksi talon kortteli kätkeekään taakseen. Eli ei ollut niinkään sanottua että olimme automaattisesti perillä kun taksi meidän talon eteen jätti, ehei… Seikkailimme kapeilla kujilla aikamme ja etsimme oikean hostellin nimeä kymmenistä muista. Muutaman kulman takaa eteemme hoiperteli joukko amerikkalaisia nuoria matkalla baarista hostellille. Oli kieltämättä hieman kuumottavaa olla uudessa kaupungissa keskellä yötä, vähän niinkuin hukassa kuitenkin… Mutta sitten löysimme oikean nimisen hostellin kyltin, jossa meitä osattiin jo odottaakin. Saimme oman huoneen ja hyvät yöunet pitkän matkustuspäivän jälkeen.

Seuraavana päivänä palasimme takaisin toiselle hostellille, jossa jouduimme odottamaan pari tuntia vielä omaa huonettamme, joka osoittautui muuten jälleen toisille bookatuksi. Mutta tällä kertaa he antoivat meille neljän hengen dormihuoneen omaan käyttöömme, joka oli oikein passeli veto! Siinä hostellin aulassa huonetta odotellessamme intouduimme tutustumaan hostellissa majoittuvaan suomalaiseen Timoon, joka olikin todellinen travelleri. Aikamme Filippiinejä ja Palawanin saarta hänelle kehuttuamme hän jo bookkasi koneellani lennot sinne seuraavalle viikolle. Ihan loistavaa heittäytymistä ja näin toimii ja voi toimia travelleri jolla ei ole liian tiukkoja ja kiveen hakattuja suunnitelmia. Huomasi muuten hyvin eron hotellissa ja hostellissa olevien matkaajien kesken - hostellissa on todella helppo tutustua uusiin ihmisiin ja jakaa reissuvinkkejä. Harvemmin sitä hotellin aulassa intoutuu toisen matkasuunnitelmista kyselemään. Siksipä tämä kosketus hostellimaailmaan oli kyllä oikein positiivinen kokemus.
Samana iltana istuimme vielä illallisella yhdessä suomalaisen Timon sekä joukkoomme liittyneen kanadalaisen naisen kanssa. Jatkoimme iltaa vielä suositulla Pham Ngu Lao-kadulla, eli Backpacker Streetillä, joka on lempinimensä mukaisesti todellinen länkkäreiden keskittymä.




Viimeisenä päivänämme Ho Chi Minh Cityssä menimme tutustumaan sotamuseoon. Tänne haluttiin ehdottomasti ja ennätettiinkin käväistä siellä ennen illan lentoamme. Timo lähti meidän messiin! Käveltiin itseasiassa hostellilta museolle, pakahtavan hiostavassa säässä ja ennätettiin perille hieman ennen 12:sta. Joka on Vietnamissa lounas- tai eräänlainen siesta-aika. En tiennyt tästä aiemmin, mutta monet virastot, museot tmv sulkeutuvat tuolloin yleensä 1,5 tunniksi. Siispä tämän odottelun ajaksi siirryimme mekin lounaalle. Sotamuseosta vajaan 10 minuutin kävelymatkan päässä sijaitsee Propaganda, Vietnamese Bistro niminen ravintola, joka osoittautui todella loistavaksi lounas/brunssipaikaksi. Ruoka oli niin herkullista, että olisin halunnut tilata menulta kaiken. Inkivääriporkkana smoothien ja ihanan greensandwichin jälkeen oltiin taas valmiina museokäynnille, josta toki tiedettiin että se ei tulisi olemaan mitään kevyttä katsottavaa… Ja niinhän se ei ollutkaan. Ei voi kyllä pieni ihminen ymmärtää mikä saa ihmiset sotimaan ja tekemään tuollaisia hirmutekoja toisille… Kamalaa on myös se, että kuinka vielä niin 90-luvulla kuin myös nyt 2000-luvulla maahan sumutettujen myrkkyjen ja kemikaalien vaikutukset näkyvät syntyneissä lapsissa epämuodostuneisuutena ja syöpinä. Enempää asiaan menemättä jäin kyllä myös miettimään että onkohan maaperässä edelleen kuinka paljon kemikaaleja..? Sieltähän se ruoka tulee kuitenkin... Miinoja sun muita vielä toisinaan havaitaan maasta sodan jäljiltä.
Toinen mikä nousi yllätyksekseni esille sotamuseossa, oli se, että tuleva kohteemme Phu Quocin -saari, on toiminut varsinaisena kidutussaarena. Itselleni tuli hetkeksi oikein kuvotus, että sinne me nyt matkaamme valkoisille hiekkarannoille kuin vasta vajaat 40 vuotta sitten siellä on vuodatettu verta ja tehty kaikkia kamaluuksia… En tosiaan tiennyt saaren historiasta tuota vähääkään. Tälläisten asioiden eteen on toisinaan hyvä hiljentyä, mutta ei niihin loputtomiin voi kuitenkaan jäädä murehtimaan…




Alla olevassa kuvassa kadulla kävellyt kookoksien myyjä heittikin kuorman mieheni olkapäille, näyttääkseen miten painavaa kuormaa he kantavat olkapäillänsä. Ja sitä se kuulemma olikin, todella painava. Tämä on paikallisten ovela kikka saada kontakti turistiin, jonka jälkeen on helppo kaupitella heidät ostamaan kookos. Ja näinhän se toimi tälläkin kertaa.


HCMC:ssä syötiin siis vain hyviä ja todella herkullisia ruokia. Yllä olevat kuvat on muuten mainitsemastani Propagande -ravintolasta ja alla olevat sen sijaan La Vegetarian -ravintolasta, jonka löysimme sattumalta nälän ollessa juuri suurimmillaan. Iso suositus tästä ravintolasta, todella toimiva paikka, nams.



Kaiken kaikkiaan tykkäsin Ho Chi Minh Citysta kovasti, vaikkakin vierailumme oli hyvin nopea. Läpikulkukaupungiksi se oli meille suunniteltukin, mutta olisi siellä päivän pari voinut pidemmän aikaa viettää, mutta sitten se olisi kyllä varmasti jo nähty ja koluttu. Kuitenkin siellä periaatteessa oli vain se yksi turremesta, jossa tuntui olevan kaikki kaupungin länsimaiset turistit, joita oli muuten todella paljon.
Backpacker Streetillä oli myös paljon palveluita ja ravintoloita.
Ostin muuten yhden topin -70% alennuksesta GinkGo nimisestä ekokaupasta, josta saimme mukaamme hauskan kartan kaupungista. Siinä oli monia kohtia, jotka naurattaa ja jotka todella tajuaa todeksi Saigonissa käydessään. Tässä niistä vielä muutama:

"You Will become a millionaire*”
Vietnamese money has a lot of zeroes… Jep, nämä miljoonasetelit ja nollat tuotti aluksi hieman vaikeuksia.



You will be called ”you-motorbike-you
Xe om, or motorbike taxis will approach you when they see you walking on the street. Don´t be alarmed, they´re your friends... Kyllä, aivan joka nurkalla, koko ajan.



”You will learn to distinguish between the good, the bad and the fake*”
Vietnam is a country where copyright exists only in theory. Fake products are everywhere you look. And you get what you pay for... Kyllä, ostoksilla saa olla tarkkana kuin porkkana.


*Otteita GinkGo -kaupan kartasta.


Ps. Jos Timo luet tätä, niin terkkuja ja toivottavasti viihdyt Palawanilla!

Eng // Saigon, Ho Chi Minh City was truly an experience. Traffic, food, people, everything was really memorable.

-----------
Majoitus:

Saigon Backpackers Hostel @ Cong Quynh, 2 yötä 29 euroa.

4 kommenttia

  1. Huh, tuo eka kuva on kyllä hullu! Ja se taitaa kuvata aika hyvin HCMC:n ilmapiiriä, ainakin tämän postauksen perusteella. Sotamuseot ja muut on toisaalta tosi mielenkiintoisia, toisaalta tosi ahdistavia mutta niin kuitenkin semmoisia paikkoja, missä on kiva (no okei, kiva ei ehkä oo se ihan oikea sana...) käydä. Ellei muuten niin yleissivistyksen vuoksi, ja pitävätpä ne ainakin huolen, ettei reissu mee liian kevyeksi. Tosin en kyllä tiiä onko siinä mitään vikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hallittu kaaos kuvaa varmaan parhaiten liikennettä HCMC:ssa...En nimittäin nähnyt siellä yhtään kolaria, vaikka äkkiseltään katsottuna kaikki ainekset sellaiseen olisi :) Mutta olihan se hurjaa ylitellä tietä tuolla, mutta pääsääntönä on että pitää määrätietoisesti vain kävellä, eikä jäädä arpomaan askeleitaan. Huh sentään! :D
      Ja ihan totta, että jotenkin nuo tuollaiset sotamuseot on hyviä ihan yleissivistyksen vuoksi, mutta eihän ne tosiaan mitään hilpeitä paikkoja ole. Pala ihmiskunnan historiaa, sieltä surullisemmasta päästä.

      Poista
  2. Nää on kivoja kuvia! Näyttää tosi kuvaukselliselta paikalta! Tuollahan olisi mukava joskus käydä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Maarit! Sitä kaupunki kyllä oli! Hurjan vilkas ja paljon ihmeteltävää näin ensikertalaiselle. Aivan uusi maailma avautui! Tykkäsin kyllä kovin Saigonista :) Kiitos kommentistasi!

      Poista

Ihanaa, kommentti! Vastaan kommenttiisi mahdollisimman pian.