Yksi perjantai LA:n Sunsetilla...Anything can happen

Los Angeles on täynnä legendaarisia rock-klubeja. Lähes kaikki niistä sijoittuvat Sunset Boulevardin Sunset Stripille. Olen aikaisemmilla reissullani viettänyt iltaa muun muassa Viper Roomissa, Key Clubilla (joka on näemmä suljettu nyt) sekä House of Bluesissa. The Roxy Theatre sijaitsee lähes Viper Roomin vastapäätä. Sijainti oli tuttu, ja kun kuulin alkuviikosta että suosikkibändini tekee "salakeikan" Los Angelesissa liittyen uuden levyn julkaisun yhteydessä esitettävään Sonic Highways tv-sarjaan, olin aika lailla fiiliksissä! Ainoa mutta oli se, että lippuja ei saanut ostettua mistään. Ne piti voittaa arvonnassa tai radiokanavan kautta. Eli aika toivoton nakki. Olen toki ollut onnekas aikaisemmin radiokisoissa tai yleensäkin arvonnoissa, mutta omalla suomiliittymällä oli aika toivoton case lähteä pirauttelemaan jenkki-radiokanaville. Hyväksyin kohtaloni, mutta miksipäs en lähtisi hengailemaan perjantai-iltaani tuolle suositulle kadun pätkälle ja sattumalta juuri tuon kyseinen The Roxyn eteen. Niin, miksipäs en! Onneksi sain mukaani parhaan A-teamin ja siellä me kolme suomalaista oltiin ja hengailtiin. Ja onneksemme Jenkkien rakennustekniikan kuulimme pahviseinien lävitse loistavasti kun suosikkibändimme veti soundchekin siinä aivan muutaman metrin päässä. Ja kun baarin sivuovi aina kävi, biisit raikuivat entistä selkeämmin tajuntaamme. Mutta sitten, sitten loppui musiikki ja ovesta marssi ulos omaan traileriinsa rokkitähti toisensa perään. Voitte uskoa, se hetki ***priceless***.


Bändin keulahahmolla, Dave Grohlilla, tuntui olevan hurja kiire. Hän pinkaisi nopeasti traileriinsa päin, mutta kun häntä kohteliaasti kutsui nimellä niin hän kääntyi ja käveli luoksemme take-away kahvi kädessään....Aaahaaaa, kuten kuvien tärähtäneestä laadusta huomaa. Ei meinannut pysyä taju päässä, eikä näemmä kamerakaan kädessä...hahaha. Dave sanoi kohteliaasti että hän ennättää signata ainoastaan muutaman jutun - joista yksi oli minun levynkanteni (whooop!whooop!). Lisäksi ennätin kertoa terveiset Suomesta, johon hän reagoi suoraan silmiin katsoen "Finland!". Suomi siis mainittu, ja toivotaan että keikkakalenteria plänätessään muistavat myös maamme, joka on heille jo toki tuttu. Ovathan he olleet Suomessa jo kolme kertaa. Tavastialla, Provinssissa ja Kalasatamassa.



Selfiet sain kaiken kaikkiaan kolmen FF:n jäsenen kanssa ja kaikkien nimmarit koristaa nyt uuden levyn kantta. Ihan huikeeta! Ja ihan överiä! Only in LA voi tapahtua jotain tälläistä. Ihan turhaan ei siis kannattanut lähteä Sunsetille väijymään. Vaikka itse keikka jäi välistä, joka olisi ollut varmasti yksi parhaista, ollessaan noin intiimissä ja pienessä tilassa kuin Roxy on. Voin aina lohduttautua omalla Tavastian keikallani sekä näillä hauskoilla muistoilla, joita vain olemalla sopivasti kreisi voi kokea.


Ai niin, heräsin tänä aamuna viestiin, jossa ystäväni kirjoitti että Foo Fighters on kiinnitetty ensi kesän Rock Werchteriin pääesiintyjäksi. Aika mieluinen herätys siis ja liput lähtee kyllä hankintaan! Onhan kyseessä yksi suosikki festareistani, olenkin kirjoittanut niistä jo aikaisemmin ainakin täällä. Siispä vinkkinä tämä kaikille muillekin jo ensi kesää odottaville. Amen ja thank you Foo Fighters.

PS. Yle näyttää Suomessa Sonic Highways tv-sarjaa. Suosittelen tsekkaamaan!

Eng // OMG, last friday was a dream come true -day. I got to meet Foo Fighters!

4 kommenttia

  1. Vaikka tuo bändi ei mulle ookkaan silleen omakohtaisesti tuttu, niin voin samaistua kuin mahtava kokemus sulla ja teillä on ollut! Voi että oon happy for you!!!!!!!!!! Odottelinkin jo tarkempia kertomuksia tästä jutusta.

    Ja todellakin: Only in America! Hieman tulee mieleen kohtaamiseni Kiefer Sutherlandin kans aah <3 :D

    Ja ai että tämä lause: "...muistoilla, joita vain olemalla sopivasti kreisi voi kokea" TÄMÄ kertoo taas sen, että me ollaan soul sisters for ever! <3 :))))

    Voi että on ihanaa, että te pääsitte tuolle matkalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hello ihana soul sister <3 Kiiiiiitos myötäelämisestä siellä. Tiedän että tarkoitat tuota ja oot ihan fiiliksissä siellä meidän puolesta :) Tää on niin tätä Amerikkaa, love it! <3 Ja mä en edelleenkään kestä oot nähnyt Jackin! Iiiiks!!!

      PS. jos haluat, niin aloita rakkaan bändini fiilistely vaikka tällä - Times like This http://youtu.be/4irSPgcsvrY

      Poista
  2. Näin tuon selfien jo facebookissa. MIELETÖNTÄ! L.A on kuitenkin järjettömän suuri kaupunki en ajatellu että siellä oikeasti törmäis julkkiksiin. Saati suosikkiinsa ja vielä saada selfien. Överiä todellakin! Onneksi olitte ottaneet selvää paikasta. Onnea hyvästä tuurista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tää oli kyllä aivan MIELETÖNTÄ! Ihmettelin samaa, että kuinka helppoa se olikaan LA:n kaltaisessa miljoona kaupungissa. Vähän liiankin helppoa ;) Mutta selvästi tämän kaupungin laajuus ja se että kaikkialle on mentävä autolla rajaa massoja kerääntymästä kaduille tälläisiin tapahtumiin. Esimerkiksi Nycissähän tämä ei olisi varmastikaan onnistunut... Oon kyllä tästä niin onnellinen, että ei mitään rajaa! Dream come true, todellakin! Kiitos myötäelämisestä tässä asiassa, whoop whoop! :)

      Poista

Ihanaa, kommentti! Vastaan kommenttiisi mahdollisimman pian.