Pilvihattaroiden peittämä Granville Island Vancouverissa

Vaikka varpaani ovat uppoutuneet jo useamman viikon Kalifornian rantahietikkoon, en voinut jättää tekemättä postausta tästä Vancouverin söpöstä kaupunginosasta, Granville Islandista.
Viikon Vancouverin reissun aikana otimme yhtenä aamuna suunnan pois päin kaupungista vievälle sillalle ja kohti Granvillea. Vaikka aamu olikin aika aurinkoinen ja suhteellisen lämmin, oli maisemien edessä huikea usva. Vähän kuin San Franciscossa usein miten on! Määränpäätä oli mahdoton nähdä sillan toiselta puolelta sumupilvien johdosta, joten ei auttanut kuin vain marssia korkeaa siltaa rohkeasti eteenpäin.
 




Paikoiteillen sumupilvet katosivat, kunnes yhtäkkiä yksi pilvenpiirtäjistä oli jälleen sumun peitossa.
Granville Islandin edustalla oli paljon purjeveneitä sekä muuta veneliikennettä, ja ne saivat kyllä todella taituroida että osasivat usvan keskellä perille satamalaituriin. Opittiin myös eräältä paikalliselta iäkkäältä mieheltä, että lahden edusta ei jäädy talvisinkaan, joten purjehtia voi periaatteessa vuoden ympäri.




Granvillen ehdoton sydän oli Public Market, joka tarjosi normaalin kauppahallin tapaan kaikenlaisia herkkua. Nappasimme sieltä aamupalan kuuman teen kera ja istahdimme laiturin nokkaan ihmettelemään usvaisia ja kauniita maisemia. Aamupalan jälkeen kiertelimme saaren käsityöläis- sekä muita pikkuputiikkeja. Löysinpä täältä oivan peltisen eväsrasian, joka on ollut jo kovassa käytössä. Sinne saa kätevästi eri kerroksiin jemmaan tuikitärkeät reissueväät, kuten suklaat, pähkinät ja muut herkut (tällä hetkellä siellä on Suomesta saatuja Fazerin karkkeja). Aasiassa tänne voi ujuttaa vaikkapa riisiaterian pitkiä bussimatkoja varten. Kyseinen putiikin naismyyjä muuten bongasi meidät suomalaisiksi, koska hänellä on yksi suomalainen ystävä ja tunnisti kielemme. Oli kova suomifani ja jopa antanut pojalleen nimen Finn. Voi vitsi, kun muisteleekin näitä jo melkein kuukauden takaisiakin asioita, niin joka päivä sitä kyllä tapaa uusia ihmisiä ja keskustelut pulpahtavat mieleen milloin mistäkin. Nyt tästä peltirasiasta.





Kaikki Vancouveriin menijät, tämä söpöliini Granville on Stanley Parkin rinnalla mielestäni ehdoton kohde vierailla.

Ja tämän viimeisen pohjoisen postauksen jälkeen alan viimeinkin purkamaan salaisesta arkusta kaikkia huikeita ja toinen toistaan mahtavampia aurinkoisia Kalifornia kokemuksia kaikkien teidän nähtäväksi ja luettavaksi. Juttuja on tulossa mm. synttäreiden vietosta Malibussa, auringonlaskuista Santa Monicassa ja Hollywood-kyltin valloittamisesta! 
Nyt haastankin itseni blogaamaan asiat tilanteen tasalle... Ootteko te siellä päässä valmiina? :)


Eng // Small Granville Island in Vancouver was one of the must see place in Van City. We liked it!

6 kommenttia

  1. Kyllä! California eetteriin kansa huutaa! =))) <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihhh...ihana <3 Kansaa täytyy kuunnella! Ihan pian, ihan pian tulossa! :)

      Poista
  2. Vancouver on ihana, mutta kyllä Kaliforniakin kelpaa... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vancouver oli kyllä ihana, kiitos antamistasi vinkeistä! Mutta onhan se totta, että tällä hetkellä itselläkin on keskittymisvaikeuksia tuollaisen pohjoisen viileän paikan suhteen - aurinko se on joka toimii tällä tytöllä! ;)

      Poista
  3. Jes, täällä ootetaan Kaliforniaa, jau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sitä on luvassa ihan just! ;D Kiitos kärsivällisyydestänne ;)

      Poista

Ihanaa, kommentti! Vastaan kommenttiisi mahdollisimman pian.