Rennosti Ruisrockissa

Viikon takaisesta Ruisrockista on muistona vielä auton takakontissa lojuvat teltat ja makuupussit sekä kesäflunssa, jonka kaikki seurueestamme vuoron perään sai, sekä tietysti päällimmäisenä hauskat muistot kesän ekoilta festeiltä.
Ruisrock kuuluu kesään, siinä missä mansikat ja jätski. Olen käynyt ruisrockissa reippaasti yli kymmenen kertaa, mutta viime vuosina taukoa on ollut useampana vuonna kun voiton on vienyt Belgiassa samaan aikaan rokattava Rock Werchter. Tänä vuonna jäimme kuitenkin ilman werchter-lippuja ja siitä syystä otimme nokan kohti Turkua ja Ruissaloa. Onneksemme Ruissi oli hieman kehittynyt ja muun muassa ruokatarjonta oli ottanut harppauksen parempaan suuntaan. Oli suorastaan ilo nautiskella hyvää ruokaa festareilla, niin kuin kuuluiskin ja niin kuin euroopan festeillä on tottunut - ja tietysti kuten Flowssa on tottunut. Voi ihanuus, elokuun Flowta ja sitä herkkutaivasta odotellessa.
Sääkin suosi festarikansaa ja kolme päivää saatiinkin festaroida paahtavan auringon alla. Ja onneksi yötkään eivät olleet kylmiä, jolloin teltassa nukkuminen oli suorastaan kivaa. No kivaa se on kyllä oikeastaan aina!




Kuten usein lal-lat-te-len että life is a festival...niin onhan se. Kesän parasta aikaa...
Seuraava festivaali onkin sitten Flow! Mutta kuulkaas, eivät juhlat siihen tältä kesältä lopu, sillä olemme ostaneet liput jo lokakuulle Life is Beautiful -festivaaleille Las Vegasiin. Syksy kun tullaan seikkailemaan Jenkeissä, niin sopii enemmän kuin hyvin jatkaa festarikesää vielä sielläkin. Ja arvatkaas pääsenkö näkemään pitkästä aikaa taas Foo Fightersia? No pääsen, iiiiiiik! Minkälainen festarikävijä sinä olet?




2 kommenttia

  1. Mää oon outo, mutta festarit ei oo koskaan viehättäneet mua. Mutta arvaa mikä mua viehättää!!! Teidän syksy Jenkeissä, en kestä miten kauniilta ja siistiltä se kuulostaa mun korvissa! :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips sielunsiskoni <3 Mää pystyn hyväksymään tämän poikkeuksen meissä <3 <3 hihh...

      Syksy Jenkeissä... I know - harvemmin sitä niin voi sanoa, ja nyt mää voin! Woop!Woop! :) Parasta olis jos tulisitte sinne moikkaamaan ;)

      Poista

Ihanaa, kommentti! Vastaan kommenttiisi mahdollisimman pian.