Pieni zen-hetki pienellä Thaimaan saarella #IG travel Thursday

Tälle pienelle kiviselle saarelle saavuttuani olin aluksi hieman ihmeissäni, että mitäs täällä tulisi oikein tehdä... Pitkähäntäveneemme kippari ei kovin hyvin englantia puhunut, ja totesi vain että noukkiivat meidät reilun tunnin päästä täältä ja ajoivat pois... Ei siis valkoista hiekkarantaa jossa löhöillä...pelkkiä kiviä...whaaat?! 
Hetken saarta ihmeteltyämme oli kuin itsestään selvää, että alamme kukin rakentamaan liuskekivistä omaa rauhoittavaa toteemia, tietysti! Kyllä ihminen on sitten luova! Tai oikeastaan ne ihmiset saarella ennen meitä ovat olleet, ha! Sillä tokihan siellä oli muidenkin rakentamia kivipaaseja ennen meitä.

Tämä saari sijaistee Etelä-Thaimaassa, lähellä Koh Lipen saarta, jossa lomailin Joulun ja vuoden vaihteen tienoilla. Ko Hin Ngam -saari kuuluu Tarutao national parkiin ja oli osa päivän mittaista saarihyppely reissuamme. On huikeaa aina kokea jotain mitä ei ole ennen tehnyt. Vaikka puhutaankin vain kivien kasaamisesta toistensa päälle, ja vaikka kyseessä oli vain pienen pieni sekunti koko elämän kirjossa, muistan kivipaasiani tehdessä ajatelleeni, että tässä on mun Zen. Mun rauhoittava voima. Saattaa kuulostaa hassulta, mutta niimpä ajattelin.
Ja sanotaan, että jos onnistut rakentamaan 12 kiven paasin, voit toivoa ja toiveesi toteutuu. Tämän tosin luin vasta jälkeen päin netistä... Sen sijaan saarella oli isoja ukaaseja siitä, kuinka päällesi langetetaan kirous ja perheenjäsenillesi käy ikävästi jos varastat saarelta kiven. Hui kamala!








Kuvissa muuten myös mieheni rakentamat zenit. Oltiin ihan innoissamme näitä tehdessämme, välillä epäonnistuen ja kiven murikat varpaillamme ja taas uudelleen yrittäen. Oli niin hauskaa ja mietinpähän vaan että mihin sitä "aikuisena" muuten kadottaa muka sen leikkimisen taian, tai en tiedä kadottaako kaikki, mutta osan kohdalla se tuntuu olevan ehkä vähän niin...? Ensinnäkin toi aikuinen-sana oli pakko laittaa tuossa edellä heittomerkkeihin, jotenkin se on niin tulkinnan varainen sana ja toisekseen, tähän ajatukseen kai osittain perustui sekin että halusin opetella jälleen tekemään kärrynpyöriä tuolla menneellä lomalla... Viime kerrasta kun on pieni ikuisuus, silloin lapsena. Niin just, mutta miksi ei myös aikuisena? Kyllähän tässä vanhetaan koko ajan, mutta ei se tarkoita että pitäisi ryhtyä tylsimykseksi, right ;)






Tämä viimeinen kuva onkin Ngamin viereiseltä saarelta, uskomattoman kauniilta Koh Rawin saarelta. Thaimaassa lomailu saa minut kyllä niin sopivasti rauhoittumaan ja ajattelemaan asioita. Ei ole kiire minnekään... Se on aina välistä hyvä muistaa täällä kiireisessä länkkärikulttuurissa. Se, ja myös se että muistetaan leikkiä, hassutella ja revitellä, olla ja elää. Naitinnollista ja rauhoittavaa päivää kaikille. Aaooooom. Peace out.





*********************************
Instagram Travel Thursday 
"Instagram Travel Thursday on viikottainen kokoelma blogipostauksia, ja tempauksen tarkoituksena on vahvistaa Instagramia matkainspiraation ja -tiedon levittämiskanavana, ja tuoda esille Instagramin matkailueksperttejä. Projekti sai alkunsa Skimbaco Lifestyle – online lehden perustajan Katja Presnalin ideasta."

Suomessa IG Travel Thursday järjestäjiä ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses


Minut sen sijaan löytää Instagramista sannasmag nimellä.

*********************************


14 kommenttia

  1. Ihana onnellinen Sanna! Mulla on muuten myös samantapaisia kuvia kivipaaseista noin vuoden takaa, mutta ne onkin yllättäen Alaskasta! :) Mulle se on samanlainen paikka missä ei oo kiire minnekään ja missä pystyy ajattelemaan asioita kaikessa rauhassa. Jokaisella on nähtävästi omansa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Ihana Kea, moi! Hei mahtavaa että sullakin on tälläinen paikka ja hetki ja muisto. Toki sinulla se on ollut pysyvämpi paikka kun olet tavallaan päässyt sinne uudestaankin oman fiiliksen mukaan... Toden totta meille jokaiselle siis on näemmä se omansa, jossain :) Toivottavasti nähdään taas pian!;)

      Poista
  2. Lanzarotella oli tehty vaikka kuinka paljon kivitorneja joka paikkaan ( ja kiviaitoja ). Tosin kivet ei olleet lainkaan noin kauniin pyöreitä, vaan tosi kulmikkaita. Sellaisia, että itse en saanut niitä pinottua päällekkäin kuin muutaman :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Anna. Ihan totta, hauska kuulla. Nämä kivet olivat aivan fantastinen hietuneita ja sileitä, ja lämpimiä. Niitä todella olisi tehnyt mieli napata mukaansa, ilman niitä kirouksia tietysti... Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  3. Me tehtiin Lipeltä snorklausretki lähiympäristöön ja käytiin kanssa kasaamassa noita kiviä. Se on joku kummallinen tapa jättää puumerkkinsä! Oltiin viime kuussa Jordaniassa katsomassa Petraa, niin sieltä sen alueeltakin löytyi paikka johon oli kasattu pikkukiviä päällekkäin. Jokainen niinku jättää vaan oman jälkensä samalla tavalla kuin kaikki muutkin ja se on ihan okei :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Anne :) Ai sinulle tämä pieni saari oli tuttu juttu, hauskaa! Niin, hassua miten se meneekin niin että jälki ja muistikuva on jollan tasolla jätettävä...kai :) Petra kuulostaa älyttömän mielenkiintoiselta!

      Poista
  4. Onnellisen näköistä! Ja kauniita kiviä :) Aruballa itäpuolen rannalla oli myös rakennettu "seitoja" tuhansittain. Kai niistä saa jo toivoa jotain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Maarit! :) Lomalaiset olivat kyllä kovin onnellisia tuolloin... Ai Aruballa! Täytyypä tutkailla lisää ja toki saa toivoa! ;) Kiitos Maarit kommentistasi. Aina ihanaa saada niitä :)

      Poista
  5. Voi täältäkin löytyy oma paikka maailmalta, sellainen hiljainen ja no, oma. Ihana postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Nella! ja voi kiitos kommentistasi :) Näin talven keskellä on ihanaa palata lämpimiin lomamuistoihin ja no, niinhin omiin tärkeisiin paikkoihin joissa on ollut hyvä olla<3

      Poista
  6. Ha ha, tuo sana aikuinen on tosiaan aika liukuva käsite joka on siirtynyt jonnekin tulevaisuuteen mitä enemmän itselle kertyy vuosia :)

    Saarihyppely kuulostaa aika unelmalta, kivipaasien teosta olisi jos Norjasta kovasti kokemusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Satu :) ja hahaha...love it! Siirretään yhdessä tuota käsitettä eteenpäin vaan ;) Ikähän on asenne. Ja asenne on itsestään kiinni. Let´s rock vaan ;DDD
      Ja hei Satu, huikeaa loman jatkoa teille!

      Poista
  7. Olipa onnea täynnä oleva postaus :) Tykkään niin tosta asenteesta! Mitä täällä vois tehdä? No rakentaa fiiliksissä torneja, tietenkin!

    VastaaPoista

Ihanaa, kommentti! Vastaan kommenttiisi mahdollisimman pian.