Varaslähtö Thanksgivingin viettoon



Otimme eilen varaslähdön Thanksgivingin viettoon, kun NAMElaisten kanssa vietimme iltaa Amerikan Suurlähetystössä harjoitellen pumpkin pie´n tekoa. En ollut koskaan aiemmin maistanut kurpitsapiirakkaa, saati leiponut sitä joten halusin ehdottomasti osallistua tilaisuuteen.
Muutoinkin NAMEn löytäminen on ollut minulle todellinen lottovoitto! Mikä voisikaan olla huikeampaa kuin tupa täynnä saman henkisiä nuoria aikuisia joita kaikkia kiinnostaa jollain tapaa, tai kaikki ovat jollain tapaa sidoksissa Amerikkaan. Juttua riittää aina, ja tilaisuuksista saa aina uusia hyödyllisiä vinkkejä. Ja tietysti mikä parhainta, tapaa uusia ihmisiä.

Hiljennyimme myös hetkeksi jokainen vuorollaan sanomaan mistä on kiitollinen, kuten päivän teemaan sopii. (Oikeasti Thanksgiving'iä vietetään tulevana torstaina). Itselläni kiitokset menivät tähän hetkeen, ja niihin mahdollisuuksiin mitä minulla nyt on. Mahdollisuus toteuttaa itseään ja ennen kaikkea toteuttaa unelmiani matkailun parissa.


Toki olen kiitollinen monista muistakin oikeasti tärkeistä asioista elämässäni. Mutta tuosta oli hyvä aloittaa. Mistä sinä olet kiitollinen?

PS. kuvan skumppa, jota saimme tervetulomaljana on samaa skumppaa jota tarjoillaan Valkoisessa talossa. Pienen kylän tyttö on taas ihmeissään ;) 

2 kommenttia

  1. Oli kiva vihdoin tavata! Ja oli kyllä mukava ilta, aika vaan tuntui loppuvan kesken. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olikin aivan ihanaa tavata Kea! Aika rientää hyvässä seurassa...niinhän sitä sanotaan, hihhh ;) Mä oon niin iloinen että uskaltauduin mukaan NAMEen, koska olen saanut tavata teidät kaikki uudet huippu tyypit! :)
      Tykkään niin sinun blogin kuvista - ja hey, sehän oli muuttanut ilmettään! Upea! good job! :)

      Poista

Ihanaa, kommentti! Vastaan kommenttiisi mahdollisimman pian.