Minun kampaamoni ja uusi leopardikuosinen Tangle Teezer

Kampaamo on sydämen asia. Vai mitä mieltä olette? Sen oikean oman suosikki kampaamon löytäminen voi toisinaan kestää ja kestää mutta sitten kun se löytyy, siihen muodostuu tunneside. Ainakin minulla, ja monella muulla ystävälläni on näin.
Olen löytänyt omani Helsingin Kalliosta. Kampaamon nimi on Studio Ysi, ja se kätsee sisäänsä upean nuorekkaan fiiliksen ja alan loistavat ammattilaiset.
On minulla myös toisenlainen yhteys Ysiin. Olen tehnyt täällä aika paljon viimeisen parin vuoden aikana meikkejä. Paljon on ollut häämeikkejä, sekä juhlameikkejä kaasoille. Niin ihania meikkikeikkoja ollut jokainen. Ysissä tuntuu olevan siis myös parhaat asiakkaatkin ;)
Kampaamoon on hiljattain tullut myyntiin myös super suosittu Moroccanoil -tuotesarja, sekä varmaankin vähintään yhtä tunnetut Tangle Teezer -harjat. En olisi muuten ikinä uskonut että päädyn itse käyttämään kyseistä harjaa (mielestäni oma harja oli ihan fine), vaikka sitä hurjasti blogista toiseen on hehkutettu ja miten paljon se onkaan kerännyt kaiken maailman "Beauty Awardseja", mutta minkäs teit. Kokeilin sitä kerran yhdelle asiakkaalle, jonka juhlakampausta tein. Totesin heti, että wau, tämähän todella toimii! Ja vieläpä ihan loistavasti!
Itselleni ostin tuollaisen hauskan leopardikuosisen Compact Styler -matkaharjan. Siinä on kätevä irroitettava harjaksien suojus. Eikö olekin söpö?
Jos sinulla on kampaamo pääkaupunkiseudulla hakusessa, niin uskallan lämpimästi suositella Studio Ysiä. Ysin löydät facebookista tästä. Ysissä on myös nykyään talon puolesta meikkaajia, joten sieltä saat kätevästi koko setin juhlaasi!










Minun meikkipalvelut löydät SMAGin webistä tai facebookista. Käykää tykkäämässä :)
Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille! :)

Ei kommentteja

Ihanaa, kommentti! Vastaan kommenttiisi mahdollisimman pian.